20.8.2016

... Muutto on valmis!

Lähdimme seitsemältä aamulla ajamaan kohti Vaasaa vanhempieni kanssa. Autossa meillä oli mukana pieni kassi jossa oli vanhemmilleni tavarat yön yli hotellissa nukkumiseen, sekä monta kassia minun tavaroitani. Vaikka ajomatkassa meni jopa viitisen tuntia, saimme kuin saimmekin minut kotoutettua Vaasaan tämän hyvin, hyvin pitkän päivän aikana.

Kuva otettu juuri ennen kello kuuden taukoa.
Äiti pesi ikkunat, minä tiskasin pölyisiä astioita ja puhdistin vielä kerran edelleenkin haisevaa jääkaappia. Laitoimme verhot paikoilleen, ja luuttusimme lattiat. Isä kokosi uuden jalkalampun ja keittiön pöydän. Ehdimme myös päivän aikana käydä neljässä eri kaupassa ostamassa kaikkea pientä asuntooni, mukaan lukien ruokaa pariksi päiväksi. Prismassa kävimme jopa kahdesti, sillä hieman Prismaa suurempi K-Citymarket osoittautuikin pettymykseksi, emmekä löytäneet tarvittavia tavaroita sieltä.

Lonely Rider, nom!
Kuuden aikaan pidimme pienen tauon tavaroiden järjestelemisestä ja siivoamisesta, ja kävimme Vaasan Pancho Villassa syömässä. Jos et vielä tiennyt, Pancho Villa on yksi minun suosikkiravintoloistani. Panchon ranskalaiset ja talon remudippi on vaan niin nam!

Ilta häämöttää, ja niin häämöttää asunnon lattiakin. Huhhei, alkaa olla tilaa!
Tilasimme myös asuntooni mobiilinetin DNA:lta. Olin aiemmin tutkinut eri palveluntarjoajien 4G-karttoja, ja DNA:lla oli Vaasassa parhain kattavuus. Näin illan tullen sain sen toimimaan, ja ehdin jopa testata sitä 3DS:lläni. Hurraa, nettipeli toimii! Testaan sitä vielä uudelleen sitten kun olen saanut muut konsolit paikoilleen, mutta tämä enteilee hyvää, sillä 3DS:ni ei suostunut yhdistämään nettipeleissä esim. kotipaikkakunnallani, jossa vanhemmillani on myös käytössä mobiilinetti.

Uudet lakanat juhlistavat ensimmäistä yötä uudessa kodissa.
Kyllä siinä oli työtä, mutta saimme järjestettyä asuntoni ihan siedettävään kuntoon. Vielä on muutamia laatikoita joita pitää purkaa, samoin kuin kasseja ja pussukoita, mutta urakka on suurimmaksi osaksi ohi. Uskon tämän yksiön muuttuvan ihan kivaksi kotikoloksi maanantaihin mennessä, jolloin lupasinkin viihdyttää muutamaa tulevaa opiskelutoveriani Studio Ghiblin leffojen merkeissä.

Kyllä kelpaa mennä suihkuun, ja sitten nukkumaan.

Otin käyttöön uuden Star Wars-mukini, jonka ostin Jyväskylän Animeconista. Siitä kelpaa siemailla sumppia.

8 kommenttia:

  1. Oi näyttää jo nyt niin kivalta! ^^ Oon niin kade kun kaikilla on sohva ja mul ei xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa kärsi sinä siellä solussa >:D

      T: you know who

      Poista
    2. Sohvat on kalliita. Ja ne vie tilaa. Mut toisaalta, ne on kyl sen arvosia. <3

      Poista
  2. Näyttääpä kivalta ja kodikkaalta! :) <3 Varmasti tosin muutenkin mukava päästä ihan omaan kotiin! Eipä sillä, muuttaminen itsessään on kyllä aivan kamalan työn ja tuskan takana, mutta kyllähän se lopputulos sitten (onneksi!) palkitsee.

    ... Ja ihan näin välikommenttina - voi apua kun tuo hampurilainen näyttää hyvältä! <3___<3 Ei sillä, että mulla varsinaisesti olisi nälkä tai mitään. Eh. Varsinkin tämän jälkeen tuli entistäkin kovempi nälkä :-D Pitänee siis painella jääkaapille hakemaan jotakin syötävää...

    Mutta hei - paljon, paljon onnea uuteen kotiin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, kiitos. Kyllähän se oli aika rankkaa, juu. Laitan kyllä vielä uusia kuvia sitten, kun koko paikka on siivottu ja kaikki tavarat ovat paikallaan. :)

      Hehe, se oli yllä tosi hyvä hampurilainen. Pancho Villa is the beeest!

      Paljon kiitoksia. <3

      Poista
  3. Noi höyhenlakanat on tosi kivannäköiset, mistä löysit? Toi kuppi on kyllä kans aika makee, voisin itsekkin hörpätä aamukahvit tuollaisesta :)

    https://meikkiarsenaali.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, kiitti! Taisi olla Anttilan alennusmyynnistä pari viikkoa sitten. En muista enää merkkiä kyllä... :<

      Kahvikupin ostin Jyväskylän Animeconista! Niitä kyllä saa varmaan netistäkin.

      Poista
  4. Moi, pääsin myös tuonne FKF:ään ja sain VOAS yksiöön tarjouksen Q-talosta, joka on tuolla pahamaineisessa Olympiakorttelissa. Miten pitkään ehdit asua tuolla ennen kuin muutit ja pelottiko sua siellä vai oliko ihan ok. Se Q-talo ainakin näyttäisi olevan hyvin hoidettu koska paljon liiketiloja mutta toi ympäristö pelottaa jos on tosi levotonta...Muutan Helsingistä saakka :/

    VastaaPoista

Tällä hetkellä anonyymit kommentit ovat sallittuja. Kommentoithan hyvällä maulla niin ne ovat sallittuja jatkossakin! ʕ·ᴥ· ʔ